Hub Tampere järjestää tilaisuuksia ja tapahtumia jäsenille, verkostoille ja yhteistyökumppaneille erilaisista ajankohtaisista aiheista. Aiheet, ideat ja ehdotukset tulevat lähtökohtaisesti jäseniltämme tai verkostostamme.
Onko yritykselläsi koulutus- tai tapahtumaidea, joka rokkaa kuin mielenvikainen ja inspiroi tekemään uskomattomia asioita? Ota yhteyttä puhelimitse tai lähetä ehdotuksesi meille meilitse tampere.hosts@the-hub.net!
Jatkuva ohjelma
Viikottain toistuva ohjelma mahdollistaa eri päivinä ja ajankohtina Hubia työtilanaan käyttävien jäsenten sekä verkostojäsenten kohtaamisen. Haluamme luoda yhteisiä hetkiä rennolle keskustelulle, ihmisten tapaamiselle ja kuulumisten vaihtamiselle. Nämä tilaisuudet eivät vaadi erityisiä järjestelyjä tai ilmoittautumisia, vaan paikalle voi tulla tilaisuudesta riippuen omien tai yhteisten eväiden kanssa.
Salaattiklubi
Torstaisin klo 12.00-13.00
Tehdään yhdessä lounaaksi monipuolinen salaattibuffet! Tuo mukanasi salaattia tai jokin salaattiin sopiva ainesosa. Valmistellaan ainekset kahdeksitoista, jonka jälkeen syödään ja vaihdetaan samalla kuulumisia.
Pitsaperjantai
Jokaisen kuun viimeinen perjantai klo 12.00-13.00
Vietetään kerran kuussa rento pitsaperjantai koko Hubin voimin. Ilmoita tilauksesi hostille klo 11 mennessä, ja jätä tilauksen verran käteistä.
Tapahtumat, työpajat ja koulutukset
Tilaisuuden mahdollinen maksullisuus ja erillinen hinnoittelu jäsenistölle on ilmoitettu jokaisen tilaisuuden kohdalla erikseen.
****
Salaattiklubi: Asiakashankinta ja kassavirran luominen startupissa
Torstaina 24.5.klo 12-13
Vieraana Tommi Järvinen, Fondon Oy.
Tommilla on vahva kokemus teknologiayritysten myynnin kehittämisestä ja hän on ollut viimeisen kahden vuoden aikana auttamassa 30:tä suomalaista startup yritystä markkinoillemenossa ja konseptoinnissa.
****
Myyntivoimaa – valmennus B2B-yrittäjille
Neljän työpajan myynnin tehostamiseen tähtäävä valmennus, jossa voit osallistua joko yhteen tai kaikkiin työpajoihin sen mukaan minkä sisällön koet itsellesi olennaisimmaksi. Lue lisää täältä.
Valmennuskerrat ke 23.5., to 31.5. ja ke 6.6. aina klo 15 – 18
Hinta: (ALV0) 480 € / kaikki 4 valmennusta, 160 € / yksittäinen kerta (Hubin jäsenille 400 € / kaikki 4 valmennusta, 120 € / yksittäinen kerta)
Ilmoittaudu mukaan tästä, tilaa 15 henkilölle.
Nuorten Yrittäjien Voimala: Juridiikka jytää ja taloudenpito rokkaa
to 26.4.2012 klo 17 – 20
Pilkottaako kassan pohja? Tuntuvatko sopimukset sotkuisilta? Kuinka voisin tehostaa liiketoiminnan tuloksellisuuden seurantaa? Mitä tunnusluvut ovat, ootko ees koskaan kuullukaan niistä? Sopimusjuridiikka – pakollista pahaa vai välttämätöntä hyvää?
Tämän kaltaiset kysymykset tuntuvat monesta yrittäjästä tutuilta. Tule kuuntelemaan, kuinka Jouni Sivunen ja Jaakko Luumi KPMG:ltä avaavat ajankohtaisia asioita käytännönläheisesti harjoitustöiden avulla. Klinikalla on myös mahdollista saada pikahelppiä näihin kinkkisiin asioihin.
Ilmoittaudu: www.yritystori.fi/juridiikka
****
Salaattiklubi: Rovio Entertainment
torstai 26.4.2012
Rovion Tampereen studion vetäjä Atte Kotiranta tulee kertomaan vihaisten lintujen tarinaa ja kosketuspinnasta pelibisnekseen ylipäätään.
****
Salaattiklubi: Mitä kuuluu Uusi Tehdas
torstai 5.4.2012
Uuden tehtaan kuulumisia tulee kertomaan Hubilaisille tuttu Kimmo Rouhiainen.
****
Salaattiklubi: Sähköinen taloushallinto johtamisen apuna ja viranomaisvelvoitteiden täyttämisessä
torstai 29.3.2012
Vieraana ekonomiyrittäjä Kirsti Vasama.
****
Salaattiklubi: Mitä yrittäjä viestii pukeutumisellaan?
torstai 22.3.2012
Vieraana Stailauskoulun Lotta Siurola
****
Todellinen raskaan sarjan strategiakoulutus!
Teille, joita business kiinnostaa aidosti ja alaviiva on edelleen se toiminnan jatkuvuuden kannalta kriittisin mittari, nyt on tarjolla kunnon tilaisuus!
Hub Tampere Oy järjestää vuoden 2012 taatusti kovimman ja käytännöllisimmän koulutuksen aiheesta – strategia.
Noin kaksi tuntia kestävän ainutkertaisen koulutuksen aikana saadaan vastaus kysymykseen ”Miten strategia tehdään siten, että se on helppoa ja antaa toiminalle todellista lisäarvoa?” Eli miten se kuuluisa käytäntö huomioidaan!
Kouluttajana Hallituspartnerit Ry:n toiminnanjohtaja Antero Virtanen, joten asiantuntevampaa tekijää on mahdotonta löytää!
Aika: Torstai 15.3. klo 9 – 12
Hinta: 250 € +alv23% (Hubin jäsenyrityksille 190 € +alv23%)
HUOM! Tämä tilaisuus EI toistu! Ilmoittaudu siistästäNYT!
****
ARSE – Astetta Rokimpi Seminaari
to 29.3.2012 klo 17 – 20
Haluatko kehittää luovuuttasi? Tiedätkö miten se tehdään? Kuinka ideat syntyvät? Miten luovuus ja ajankäytön hallinta liittyvät toisiinsa? Tule kuulemaan, kun pitkän linjan yrittäjä ja yritysjohtaja Saku Tuominen vastaa näihin kysymyksiin ja johdattaa kuulijat luovuuden lähteille.
Riko kaavoja, johda luovasti! Tule inspiroitumaan ARSEen!
Ilmoittaudu: www.yritystori.fi/arse
****
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies ja Suomen Yrittäjät yhteisellä kiertueella keskustelemassa alueen nuorten yrittäjien kanssa!
Aika: ma 13.2. klo 16.30 – 19.30
Paikka: Hub Tampere, Finlaysoninkuja 8
Tule keskustelemaan Pirkanmaan alueen vahvuuksista ja toimista, joilla Suomeen luodaan lisää luottamusta tulevaan ja rohkaistaan yrittäjyyteen.
Kiertueen tavoitteena on rohkaista nuoria yrittäjiä kehittämään omaa toimintaansa sekä kannustaa yrittäjyyttä pohtivia nuoria tarttumaan toimeen ja huomioida uutta yrittäjäsukupolvea edistäviä toimintamalleja oppilaitoksissa. Tilaisuudessa pohditaan yhdessä oman alueen vahvuuksia ja etsitään uusia tapoja nähdä ja hyödyntää niitä.
****
Salaattiklubi: Tahtotila on tekniikkalaji
torstai 23.2. 2012
Hub Tampere Oy:n toimitusjohtaja Jussi Parviainen kertoo kuinka haluat tehokkaammin sitä mitä haluaisit saavuttaa.
Salaattiklubi: Osuustoiminta
torstai 2.2.2012
Vieraana Osuustoimintakeskusken neuvoja Mirja Taipale.
****
Nuorten Yrittäjien Voimala: Hyödynnä hissimatkat ja käyntikortit – opi myymään itsesi!
Aika: to 2.2. klo 17-20
Paikka: Hub, Finlaysoninkuja 8, 5. krs, Tampere
Osaaksä itteesi myyrä? Käytännön valmennus tehokkaaseen itsensä esittelyyn, hissipuheeseen ja esiintymiseen. Herätä mielenkiinto ja jää mieleen.
Illan aikana käydään läpi hissipuhetta, tehokasta esittäytymistä ja selvitellään voiko käyntikortilla olla merkitystä verkottumisessa. Käytännön harjoitusten kautta opitaan mikä merkitys kehonkielellä tässä koko pelissä on. Tiukan teorian jälkeen jokainen pääsee kirjoittamaan itselleen nasevan esittelyn ja lyhyen hissipuheen rungon. Valmentajat auttavat sinua huomioimaan kehonkieltäsi ja kehittymään tehokkaaksi esittäytyjäksi.
Valmentajina toimivat Pasi Rautio, Oy TuloksenTuplausToimisto Ab ja Kimmo Hokkanen, Mainetoimisto Kohu
Ilmoittaudu ma 30.1. mennessä: www.yritystori.fi/hissipuhe
****
Salaattiklubi: Sähköinen allekirjoitus
26.1.2012 klo.12-13
Sopimukset ja muut voi ihan oikeasti allekirjoittaa ilman paperia ja kynää. Kuka vain. Se että miten? tulee kertomaan jäsenemme Jani Muhonen
****
Salaattiklubi: V3-ohjelma hyvinvointiin
torstai 19.1.2012 klo 12-13
Elämä on nykyisin monella tapaa kuormittavaa, ja siksi optimaalisen terveydentilan saavuttaminen voi olla haasteellista. Ympäristömyrkyt, huono ruokavalio, liikunnan puute ja kiireinen elämänrytmi nostavat jatkuvasti lisääntyvien kroonisten sairauksien määrää.
V3-ohjelma keskittyy erityisesti merkittävimpien terveysongelmien alueelle: se luo vahvan pohjan sydämen terveydelle, koska se tukee verenkiertoelimistöä ja tehostaa immuunijärjestelmän toimintaa vahvojen antioksidanttien avulla.
V3-ohjelman tehokkuus perustuu sen kolmen tuotteen, Mistifyn ja ProArgi-9+:n yhteistoimintaan, jonka tuloksena keholla on mahdollisuus saada ravinteita, puhdistua ja toimia paremmin.
Salaattiklubi: Tiimityö
torstai 12.1.2012 klo 12-13
Mikä tekee tiimistä tiimin? Mitä ovat tiimivalmennus ja tiimikompetenssi?
Vieraana Antero Hälikkä Innovo Ky:stä.
Salaattiklubi: Matkalla menestykseen
15.12.2011 klo 12-13.
Mari Uusitalo ja jäsenemme Merja Vuorela tulevat kertomaan yrittäjille suunnatusta uudesta koulutusohjelmasta ”Menestyksen avaimet”, uudesta mullistavasta tarjoustyökalusta Movenotesta sekä näistä teemallisista Menestyjäilloista. Elikkäs paljon asiata yhdessä tunnissa. Be there tai ole orava!
Salaattiklubi: Rekrytointi.
8.12.2011 klo.12-13
Mitä vaihtoehtoja yrittäjällä on siinä vaiheessa kun omat kädet loppuu??? Paikalla on edustaja vuokravälitysfirmasta, yrittäjä joka palkkaamisen sijaan käyttää alihankkijoita ja yrittäjä joka hoitaa palkaamisen itse. Mietitään porukalla mikä on paras vaihtoehto saada lisäkäsiä yritykseen.
Salaattiklubi: Verosuunnittelu ja kirjanpidon kiemurat feat Verohallinto ja Gylling accounting
1.12 klo.12-14.00
Askarruttaako veroasiat mieltäsi tai haluaisitko tietää mitkä kuitit kirjanpitoon voi laittaa ja mitkä sinne ei kuulu. Mistä maksan veroja ja kuka auttaa kun tulee ongelma? Nappaa rehut kainaloon (tai vitonen lounas rahaa) ja tule kyselemään ja kuuntelemaan tiukkaa asiaa. Tätä pidennettyä salaattiklubia tähdittää Sanna Koivisto ja Max Gylling Gylling.
Omat websivut – koulutuspäivä
Ma 28.11 klo 10.00 – 17.00
Tarvitsetko nettisivut, mutta liiketoimintasi on tällä hetkellä sen verran pientä että et halua sijoittaa sivuihin liikaa rahaa? Tai haluatko sivut joita osaat itse helposti päivittää ja muokata? Jos vastasit kyllä niin tule Websivut – koulutuspäivään, jossa jokainen osallistuja rakentaa päivän aikana omat nettisivut WordPress-julkaisujärjestelmällä kouluttajien tukemana.
Hinta: 180 euroa + alv 23%
Hub Tampereen jäsenistölle: 130 euroa + alv 23%
Sitovat ilmoittautumiset osoitteeseen elina.ruuskanen@the-hub.net
24.11.2011 jälkeen peruuttaneilta peritään 50 euron maksu.
Salaattiklubi: Palveluinnovaatiokeskus
Torstai 24.11. klo 12-13
Tampereen Palveluinnovaatiokeskus palvelee pirkanmaalaista yrityselämää, julkisen sektorin organisaatioita ja tiedeyhteisöjä kokoamalla ja kanavoimalla Tampereen yliopiston palveluosaamista ja asiantuntijuutta elinkeinoelämän ja julkisrahoitteisten toimijoiden käyttöön. Rakennamme yhdessä kumppaniemme kanssa uudenlaisia, käytännössä helposti hyödynnettäviä oppimis- ja kehittämisvälineistöjä uudistumishakuisille organisaatioille. Voimme auttaa myös kehittämisprosessien suunnittelussa ja hankkeistamisessa.
Salaattiklubi: Vesa Keinonen, toimittaja
T0 17.11. klo 12-13
Miten saat viestisi läpi toimittajille ja Medialle?
Salaattiklubi: Asta Rajala
T0 10.11. klo 12-13
Kutsu HUB -matkasalaattiklubiin. Teemana kaukokaipuu jee /palmupuiden katveeseen /kullan kanssa pian meen ohjelmassa GoNice VIP -matkaklubin ja i2eNetwork -agentuurin esittely.
Tule mukaan kuulemaan miten saat laadukkaat matkat edullisimmin GoNice VIPpinä. Matkailu on vetovoimainen, voimakkaasti, kasvava toimiala – kannattaa tutustua myös liiketoimintamahdollisuuteen.
Matkakohteita lähelle ja kauas – lämpimästi tervetuloa lähtöselvitykseen!
JouluBOOGIET
pe 4.11. klo 18
Tänä vuonna JouluBOOGIET meets Casino! Nuorten Yrittäjien Voimalan, Pirkanmaan Yrittäjien ja Hubin järkkäämissä varmasti talven ensimmäisissä pikkujoulukekkereissä voit jättää arki-minäsi kotiin ja astua illaksi 20-luvun hämyiseen casinoon…
Salaattiklubi: Ulla Vehmasaho, viestintäalan yrittäjä, kirjoittaja
T0 20.10. klo 12-13
Olipa kerran pieni tyttö, jolla oli unelma. Hän halusi tulla reportteriksi, joka kiertää maailmaa ja kirjoittaa kiehtovia ja innostavia tarinoita, jotka kutsuvat lukijan mukaan seikkailuun. Hän uskoi myös voivansa muuttaa tarinoillaan maailmaa paremmaksi, onhan ihmisiä kautta historian lumottu, lohdutettu ja opetettu tarinoiden avulla. Tarinoiden avulla ihmiset jakavat tietoa, kokemuksia, arvoja.
Teot katoavat, mutta tarinat jäävät. Tytöstä ei tullut reportteria, mutta tarinoista tuli oleellinen osa hänen elämäänsä, intohimo ja ammatti
Epäonnistumisen päivä
Torstai 13.10 klo.18.00
Kerrankin tapahtuma jonka aiheeseen ei voi olla syttymättä! Tervetuloa juhlimaan Kansallista Epäonnistumisen Päivää kanssamme Uudelle
Tehtaalle 13.10.2011 klo 17.30-21.00. Tapahtuman pääjärjestäjinä toimivat Hub Tampere ja STREAM Tampere. Ilmoittaudu mukaan TÄSTÄ
Salaattiklubi: Vastuullinen tuottaminen!
T0 13.10. klo 12-13
Hubilaisten delegaatio vaikutti läsnäolollaan myös Tuottavan Vastuullisen seminaarissa Jyväskylässä 30.0-1.10 jossa puhumassa oli mm. Al Gore, Jari Sarasvuo, Sauli Niinistö, Esko Aho ja Les Brown. Nyt on aika jakaa opit ja kopit muille, sekä herätellä keskustelua seminaariaiheen ympärille. Mitä mieltä sinä olet ilmastonmuutoksesta tai ylipäätänsä vastuun kannosta?
Jäsenilta
Torstaina 22.9. klo 18 eteenpäin Bileet!
Syksyn odotetuin tapahtuma eli Syyskauden avajaiset pidetään 22.9.2011 klo.18.00-21.00. Illan aikana tutustumaan toistemme lisäksi myös itseemme. Virallinen ohjelma päätetään viimeistään kello 21.00 jonka jälkeen jatketaan iltaa vapaamuotoisen ja täysin määrittelemättömän ohjelman parissa.
Tuo mukanasti itseäsi varten haluamaasi kurkun kostuketta ja pientä naposteltavaa myös toisille jaettavaksi =)
Salaattiklubi: Minna Enkola
T022.9. klo 12-13
Jäsenemme Minna Enkola osallistui viikonmittaiselle ACSI- innoivointileirille Helsingissä. Nyt Minna haluaa jakaa leirin opit ja kopit myös meille muille Hubilaisille. Kantsii tulla paikalle jos haluaa olla innovatiivinen jatkossakin!
Salaattiklubi: Asta Raja
To15.9 klo 12-13
Asta Rajala tulee kertomaan Correspondents projektista joka on mediapalvelu ja ammatillinen yhteisö ulkosuomalaisille toimittajille. Astan jälkeen on avoin kyselytunti Hubin tulevasta muutoksesta. Haluatko siis tietää mitä Hubissa tapahtuu? Jos vastasit kyllä niin oleppa läsnä.
Salaattiklubi: Roisto Oy
To 25.8. klo 12-13
Tweettaa kirja, Todellisuudesta toiseen, 140Story ja Roisto Oy. Mitä nämä ovat ja mikä näitä yhdistää? Näihin kysymyksiin vastaa Salaattiklubilla Roisto Oy:n Esa Nikkilän.
Hub Klinikka: Julkiset hankinnat ja kilpailuttaminen
Ma 22.8. klo 14-16
Tampereen Logistiikan väki tulee pitämään Klinikan julkisista hankintapyynnöistä ja kilpailuttamisesta Tampereen kaupungissa. Klinikka rakennetaan teidän kysymysten pohjalta ja kysymyksiä voi aiheesta lähettää hosteille.
Great! … todella mielenkiintoinen ohjelmatarjotin – kiitos Jukka ja Elina upeasta hostingista. Miten tässä raatsii olla pois koti-Hubistamme, kun pitäisi olla maailmalla projektejaan markkinoimassa, ja samaan aikaan olla kokemassa kaikki tämä kiva ohjelma ja tapaamassa Hub-kollegat…
Voisko joku videoida näitä meitsille talteen… heips – media-alan toimijat