Hubissa on kohta muutaman viikon hyörinyt iso joukko ihmisiä, jotka liittyvät jotenkin Dream Cityyn. Kukaan ei kuitenkaan oikein osaa selittää mistä on kyse. Eivätkö ihmiset siis tiedä, mitä he tekevät, vai onko kyse jostain niin erikoisesta jutusta, ettei sitä pysty helposti tukemaan sanoiksi? Ehkä hiukan molempia.
Dream City syntyi siitä oivalluksesta, että Suomi ja Tampere on aivan hiljattain monesti nimetty parhaimmaksi tai vetovoimaisimmaksi paikaksi elää, ja Tampereella on syntynyt 1800-luvulta näihin päiviin monia koko maailmaa muuttaneita innovaatioita. Mutta ollaanko Tampereella näistä saavutuksista ylpeitä? Kannustammeko edelleen toisiamme toteuttamaan suuria tai pieniä unelmiamme?
Tiimi Dream Cityn takana on sitä mieltä, että ei, ja he päättivät tehdä asialle jotakin. Tiimissä on mukana hubilaisia, Tampereen korkeakoulujen kansainvälisiä opiskelijoita ja muita ihmisiä verkostoista – kaikkiaan yli 10 kansallisuutta ensimmäisestä päivästä lähtien! HITLAB:in Ahmed Shalaby koittaa pitää kokonaisuutta hanskassa ja kuvaa jatkuvasti Making of -dokumenttia kännykällään.
Dream City tukee ja palkitsee ideoita, ihmisiä, yhteisöjä ja kaupunkeja, jotka auttavat toisia saavuttamaan unelmiaan. Tampere ja Suomi antavat ponnahduslaudan tuoda maailman ihmiset unelmoimaan yhdessä nuorten kanssa, joten unohdetaan hetkeksi Kreikan ja EU:n ongelmat ja keskitytään kehittämään itse maailmaa paremmaksi paikaksi. Parin kuukauden kehittelyn ja työskentelyn jälkeen Dream Citystä onkin syntynyt Wave 100 -kanavalla ja verkossa esitettävä tv-sarja, Inspiration Park -tapahtuma ja Dream City Award -palkintokonsepti.
Tv-sarjan ensimmäiset jaksot on jo kuvattu ja ensimmäinen episodi ilmestynyt: siinä tutustutaan Tampereen pormestariin unelmoijana sekä kysellään kadulla ihmisiltä heidän unelmistaan – jakson voi katsoa myös alta YouTubesta. Tulevissa jaksoissa kysellään mm. Unelmatyöskentely-kirjan kirjoittajalta Marja Leena Toukoselta, miten unelmista pääsee käytännön toteutuksen tasolle ja oliko Globe Hope Seija Lukkalan unelma.
Dream City on hieno esimerkki projektista, joka on tuonut yhteen joukon ihmisiä eri puolilta, erilaisia taitoja ja kiinnostuksenkohteita, mutta joita yhdistää into ja motivaatio työskennellä toisten inspiroimiseksi ja jonkin uuden jutun luomiseksi. Niin hullua että se voi onnistua!?!
Dream City:a voi seurata osoitteesta: http://www.thedreamcity.com. Jos haluat olla projektissa mukana, kannattaa olla yhteydessä Ahmediin. Stay tuned!

